No nyt…pitkään on mennytkin. Menoa riittää niin, ettei nukkua meinaa ehtiä. Työt häiritsevät harrastamista. Eikä ihmisille voi sanoa ei, koska kaikki ovat vielä uusia.
Tähän tarvittiin mansikoita ja Easya (noin 35 santiman mehuolut). Ja yöunien nipistämistä.
Enpä arvannut, että tämän maan ääripäät ottaisivat näin koville. Suomalaiskansalliseen tasaiseen vakauteen tottuneena kaiken keskiverron puuttuminen vie voimat.
Miten kaunis ja ruma voivat elää vierekkäin, toisiinsa kietoutuneena ja silti toisensa ohittaen? Uutuuttaan hohtava Megane parkkeeraa neuvostobunkkerin eteen, kotiinsa. Kiiltävät korkkarit kopisevat kadulla roskakasojen ohitse.
Se mikä ei ole oleellista, ohitetaan. Ja se mikä ei ole oleellista, on aivan eri asia täällä kuin kotona.
Kun tarkemmin katsoo, kantapäät on laastaroitu. Mutta tyyli ei petä.
”My beloved Latvia”, sanoo konkurssin tehnyt tuttava, joka lähtee maasta ihan pian. Ja minä mietin, mitkä osat tästä maasta ovat rakkaita? Mikä on hänen Latviansa, mikä on minun?
Tiedän, etten jää tänne loppuelämäkseni, tiedä häntä, josko loppuvuodeksi. Päällimmäinen tunne on, että olen elossa, muutoksen keskellä, keskellä uusia ihmisiä, keskellä kasvua, minulle tapahtuu.
Eli edelleen ja vielä plussalla. Niin pitkään, kun on opittavaa, kehityttävää, ymmärrettävää niin hyvässä kuin pahassakin. Kentien minussa asuu pieni masokisti.
En lähde, ennen kuin ymmärrän, miten on mahdollista, että eläkemummot lakaisevat katuja ja vahtivat yleisiä vessoja, elleivät kerjää.
Miten on mahdollista, että esimieheni sanoo minulle, ettei meillä ole mitään hätää eikä devalvaatiota tule, koska eläkkeitä leikattiin 10 prosenttia.
Miten on mahdollista, että ihmiset asetetaan puun ja kuoren väliin ja palkkoja leikataan niiltä, joihin se eniten vaikuttaa? Eli paikallisilta ihmisiltä, joilla on täällä elämä oikeasti.
Ja länsimaisia kohdellaan silkkihanskoin just because they don’t give a shit oliko töitä eli ei. Miksi oletetaan, ettemme me välitä? Millaisessa kulttuurissa kasvanut ihminen olettaa sellaista?
Ja silti ympärillä on niin paljon älykkäitä, inspiroivia uusia ihmisiä, jotka eivät välitä siitä, etten ole samanlainen kuin he, koska kaikki ovat jostain, kulttuuritaustojen sekamelskaan on hyvä luovia mukaan.
Niin monta uutta juttua olisi vielä kokeiltavana, harrastuksia aloitettavana. Ei, en haluaisi lähteä vielä. Ja minne minä menisin? Tampereelle, Ouluun? Saksaan haluaisin.
Touhun tavoitteena on saavuttaa riippumattomuus ajasta ja paikasta. Sitä ennen on opittavaa. Ja kirjoitettavaa…
torstai 13. elokuuta 2009
tiistai 19. toukokuuta 2009
Ällistys ja kummastus
No johan on. En ole hylänny blogia ainoastaan siksi, että pyöritystä riittää, vaan myös siksi, että täällä idässä (tai siis etelässä) tämä firman rekrytointi-ihmisten mainostama langaton netti noudattaa itämeininkiä - periaatteessa kyllä, käytännössä ei.
Vuokraemännälle ei kannata mainita, koska "internet" oli edellisen keskustelun ainoa yhteinen sana. "Nettiyhteyteni ei toimi, enkä todellakaan aio maksaa siitä" olisi ihan liian korkea tason kommunikointia ihmiselle, joka onnistuu tällä hetkellä mutisemaan kassalla "kiitos" (paldies) - jos myyjää näyttää yhtään kiinnostavan.
Aina ei kiinnosta, ei edes joka kerta. Epäilen, ettei minuakaan kiinnostaisi täkäläisen kassan palkalla.
Se siinä tällä hetkellä. Aika kehno saavutus kolmen viikon oleskelulla. Mutta sopimuksessa lukeva kielikurssi on tilauksessa, näyttää vain ottavan sekin itäaikalisän.
Rekrytoin oma-alotteisesti virolaisen kollegan kimppaan, jotta voin kutsua meitä "ryhmäksi", koska yksityisopetusta ei järjestetä.
Lisänä vanha vaihtarin virsi: täkäläiset puhuvat englantia sen verran sujuvasti ja suurin osa kavereista on ulkomaalaisia, ettei tarvetta opetteluun ole.
Mutta siinä valitusosuus. Vuorokausi vaihtui juuri, joten otetaanpa tärkeimmät kiinni.
(Tässä blogikirjoituksessa aion vielä käsitellä viikon takaista Riga Pridea ja Euroviisuja, auttamattomasti myöhässä force majeur à la itä -syistä johtuen.)
Osoittaa kehnoa toimittajuutta, että Riga Pridella täkäläisen väestön homofobia tuli shokkiyllätyksenä. Toisena yllätyksenä tuli se, että Suomen mediassa Riian Pride mainittiin vain Iltalehden lyhyessä pätkässä. Harmitti, etten ymmärtänyt tehdä tapahtumasta juttua.
Kuvat puhunevat puolestaan. Vastamielenosoitukseen poliisiaitojen taakse kerääntyi ymmärtääkseni enemmän Priden vastustajia kuin itse mielenosoittajia.
Ero ryhmien välillä on selvä: kummalla puolen aitaa mieltään ilmaisevan ihmisen naapurina tai kämppiksenä mieluummin asuisit? Kumman kanssa voisit käydä sivistyneen keskustelun, jossa molempien mielipiteitä kunnioitetaan?
Sateenkaari-ideologia herätti paikallisessa väestössä yllättävän suuria intohomoja raamatunlauseita myöten, vaikka Latvia ei erityisemmin uskonnollinen maa olekaan.
Pahimmasta kyltistä ei ole kuvaa; latvialainen tuttava tulkkasi, että siinä väitettiin homouden parantuvan vain kaasukammiossa.
Eikö tällaisesta herjauksesta tule sanktioita?
Kuulemma ei, koska homot eivät ole uskonnollinen ryhmä. Jos juutalaista herjaisi, häkki heilahtaisi, mutta homoja saa haukkua ihan laillisesti.
Tänä vuonna poliisien ympäröimältä mielenosoitusalueelta - puistoon aidattu karsina - sai lähteä vähin äänin vapaasti. Edellisellä kerralla mielenosoittajat oli kuljetettu bussilla pois keskustasta pois aggressiivisten vastamielenosoittajien ulottuvilta.
Puistossa liimasimme käsivarsiin Amnestyn feikkitatuointeja sateenkaariaatteen puolesta. Maanantaina menin kuntosalille, tietysti t-paita päällä.
Suomessa olisin heilutellut puntteja ylpeänä, katsokaa kuinka aktiivinen olen ollut. Täällä katselin hetken muutamaa tatuoitua pumppaajaa ja hipsin vessaa pesemään tatuoinnin pois.
Kättä raapiessa tuntui pahalta, koska etenkin täällä suvaitse- vaisuus tarvitsisi tukea.
Mutta kun ajatusmaailma saattaa olla noinkin vieras, ei yksin liikkuvan pienen naisen ehdoin tahdoin kannata provosoida. Valitettavasti.
Ensi vuonna Baltic Pride pidetään Vilnassa, sen jälkeen Tallinnassa ja sitten jälleen Riiassa.
Toivottavasti kolmen vuoden kuluttua mielenosoittajia on enemmän kuin vastustajia ja poliiseja yhteensä.
Niin. Ne Euroviisut. Voi Suomi, minkä jälleen teit. Virolaisen naisjääkiekkojoukkueen ja ruotsalaisten kollegoiden edessä Suomen edustusräpellys ei mennyt alas edes kuohuviinillä.
Ja loppuun kevennys: Euroviisuillan jälkeen, noin neljän tunnin levottomilla yöunilla osallistuin sisaruskansojen yhteisjoukkueen kera Riian maratonille. 41.40, viiden kilometrin minimaraton.
Jäi vain hieman kaivelemaan, kun vieressä kipittänyt, hieman puudelia suurempi hauveli sai todennäköisesti paremman ajan (parempi loppuspurtti, tai sitten piski oli doubattu).
Mutta siitä se lähtee. Seuraavaksi viestimaraton (10 km per jäsen) ja sitten puolikas. Ja siihen se sitten jää. Koko matka olisi hullujen hommaa - eihän sitä juoksisi koirakaan.
Vuokraemännälle ei kannata mainita, koska "internet" oli edellisen keskustelun ainoa yhteinen sana. "Nettiyhteyteni ei toimi, enkä todellakaan aio maksaa siitä" olisi ihan liian korkea tason kommunikointia ihmiselle, joka onnistuu tällä hetkellä mutisemaan kassalla "kiitos" (paldies) - jos myyjää näyttää yhtään kiinnostavan.
Aina ei kiinnosta, ei edes joka kerta. Epäilen, ettei minuakaan kiinnostaisi täkäläisen kassan palkalla.
Se siinä tällä hetkellä. Aika kehno saavutus kolmen viikon oleskelulla. Mutta sopimuksessa lukeva kielikurssi on tilauksessa, näyttää vain ottavan sekin itäaikalisän.
Rekrytoin oma-alotteisesti virolaisen kollegan kimppaan, jotta voin kutsua meitä "ryhmäksi", koska yksityisopetusta ei järjestetä.
Lisänä vanha vaihtarin virsi: täkäläiset puhuvat englantia sen verran sujuvasti ja suurin osa kavereista on ulkomaalaisia, ettei tarvetta opetteluun ole.
Mutta siinä valitusosuus. Vuorokausi vaihtui juuri, joten otetaanpa tärkeimmät kiinni.
(Tässä blogikirjoituksessa aion vielä käsitellä viikon takaista Riga Pridea ja Euroviisuja, auttamattomasti myöhässä force majeur à la itä -syistä johtuen.)
Osoittaa kehnoa toimittajuutta, että Riga Pridella täkäläisen väestön homofobia tuli shokkiyllätyksenä. Toisena yllätyksenä tuli se, että Suomen mediassa Riian Pride mainittiin vain Iltalehden lyhyessä pätkässä. Harmitti, etten ymmärtänyt tehdä tapahtumasta juttua.
Kuvat puhunevat puolestaan. Vastamielenosoitukseen poliisiaitojen taakse kerääntyi ymmärtääkseni enemmän Priden vastustajia kuin itse mielenosoittajia.
Ero ryhmien välillä on selvä: kummalla puolen aitaa mieltään ilmaisevan ihmisen naapurina tai kämppiksenä mieluummin asuisit? Kumman kanssa voisit käydä sivistyneen keskustelun, jossa molempien mielipiteitä kunnioitetaan?
Sateenkaari-ideologia herätti paikallisessa väestössä yllättävän suuria intohomoja raamatunlauseita myöten, vaikka Latvia ei erityisemmin uskonnollinen maa olekaan.
Pahimmasta kyltistä ei ole kuvaa; latvialainen tuttava tulkkasi, että siinä väitettiin homouden parantuvan vain kaasukammiossa.
Eikö tällaisesta herjauksesta tule sanktioita?
Kuulemma ei, koska homot eivät ole uskonnollinen ryhmä. Jos juutalaista herjaisi, häkki heilahtaisi, mutta homoja saa haukkua ihan laillisesti.
Tänä vuonna poliisien ympäröimältä mielenosoitusalueelta - puistoon aidattu karsina - sai lähteä vähin äänin vapaasti. Edellisellä kerralla mielenosoittajat oli kuljetettu bussilla pois keskustasta pois aggressiivisten vastamielenosoittajien ulottuvilta.
Puistossa liimasimme käsivarsiin Amnestyn feikkitatuointeja sateenkaariaatteen puolesta. Maanantaina menin kuntosalille, tietysti t-paita päällä.
Suomessa olisin heilutellut puntteja ylpeänä, katsokaa kuinka aktiivinen olen ollut. Täällä katselin hetken muutamaa tatuoitua pumppaajaa ja hipsin vessaa pesemään tatuoinnin pois.
Kättä raapiessa tuntui pahalta, koska etenkin täällä suvaitse- vaisuus tarvitsisi tukea.Mutta kun ajatusmaailma saattaa olla noinkin vieras, ei yksin liikkuvan pienen naisen ehdoin tahdoin kannata provosoida. Valitettavasti.
Ensi vuonna Baltic Pride pidetään Vilnassa, sen jälkeen Tallinnassa ja sitten jälleen Riiassa.
Toivottavasti kolmen vuoden kuluttua mielenosoittajia on enemmän kuin vastustajia ja poliiseja yhteensä.
Niin. Ne Euroviisut. Voi Suomi, minkä jälleen teit. Virolaisen naisjääkiekkojoukkueen ja ruotsalaisten kollegoiden edessä Suomen edustusräpellys ei mennyt alas edes kuohuviinillä.
Ja loppuun kevennys: Euroviisuillan jälkeen, noin neljän tunnin levottomilla yöunilla osallistuin sisaruskansojen yhteisjoukkueen kera Riian maratonille. 41.40, viiden kilometrin minimaraton.
Jäi vain hieman kaivelemaan, kun vieressä kipittänyt, hieman puudelia suurempi hauveli sai todennäköisesti paremman ajan (parempi loppuspurtti, tai sitten piski oli doubattu).
Mutta siitä se lähtee. Seuraavaksi viestimaraton (10 km per jäsen) ja sitten puolikas. Ja siihen se sitten jää. Koko matka olisi hullujen hommaa - eihän sitä juoksisi koirakaan.
perjantai 15. toukokuuta 2009
Kissojen ja korkojen kaupunki
Kaksi humota kahdelta viikolta: kissat ja korkeat korot. Molemmilla lienee tehtävänsä tässä kaupungissa. En ole tottunut kumpiinkaan. Ehkä pitäisi.
Talomme rapussa majailee laiskanpulskea punaraitainen kissa, joka kulkee omanarvontuntevasti avoimesta ovesta mielensä mukaan. Se hiipii niin matalalla, että rapun valojen liiketunnistimet eivät sitä huomaa. Pääjehu, olettaisin.
Ovessa olisi kyllä koodijärjestelmä, mutta se on aina auki. Porttikongissakin on lukko, mutta senkin jossain toistaiseksi tuntemattomassa paikassa päivystävä ovimies avaa, kun kiskaisee nupista tai soittaa ovikelloa. Matkavakuutus on kaiketi vielä voimassa.
Ovimies päivystää yötä päivää, mutta entä kissan virka? Senhän kaikki tietävät, joten ei siitä enempää. Kollega kertoi kuulevansa rapinaa seinistä ja lattian alta. Naapuritkin koputtelevat kuulemma lattioita siihen malliin, että hiiri (tai vastaava) on huomattu.
Mitä seuraa raportoinnista vuokraisännälle? Ei mitään. Parasta hankkia kissa.
En todellakaan ole kissaihminen. Ei minulla mitään niitä vastaan ole - kunhan ne pysyvät pois minun tieltäni, minä pysyn pois niiden tieltä. Reilu diili.
Mutta aivan nurkan takana asustaa poikkeuskissimirri, Lucy, joka on vielä ihan pienenpieni poikanen. Tänään aion mennä naapuriin kamerani kanssa skumppa-brunssille - Riga Priden etkoille - ja napata kuvatodistusaineistoa tämän mirrin poikkeuksellisuudesta.
Se on puna-harmaa-valkoinen söpöliini, mikä tarkoittaa, että se on tyttökissa. Vain naaraskissat voivat olla kolmivärisiä. Feminiinisyyden merkki.
Aivan kuten Riian katujen korkojen kopina. Keskellä arkipäivää Rimin kassajonossa näkee latviattaria sellaisissa vetimissä - ja tietysti koroissa - joita suomalaiset kanssasisaret ottaisivat kaapista vain juhlimaan lähtiessään.
Kenkäkaupat ovat luonnollisesti pullollaan mitä ihastuttavimpia korkokantakenkiä, myös kokoa 35 löytyy kiitettävästi. Mutta urheiluliikkeiden naisten koot alkavat koosta 37. Ilmeisesti oletuksena on, että pienet naiset kipittävät kaiket päivät koroissaan. Eivätkä lenkkeile.
Onneksi Niken erikoisliike ja asinatunteva myyjä tulivat apuun ja sopivat popot (uutta mallia, joilla juostessa pitäisi tuntua siltä, kuin juoksisi paljain jaloin, suosittelen) irtosivat halvemmalla kuin Sportlandista, joka on ilmeisesti Latvian ainoaa urheiluliikeketju.
Töihin tullessaan osa paikallisista naisista pistää nopsasti tennarit kaappiin ja kiskaisee edustuskorot jalkaan. Kaappikenkäfriikki tennareissaan katselee kieli pitkällä ja jemmaa kaksia ensimmäisellä viikolla hankittuja korkkareita kaapissa. Ehkä ensi viikolla...
Tai tänään. Aurinko paistaa ja Riga Pridelle pitää tietysti pukeutua, samoin illan euroviisubileisiin. Violetti mekko on roikkunut uusien kenkien tavoin kaapissa jo kaksi viikkoa, kun olo on edelleen omempi vanhoissa farkuissa ja puhki kuluneissa tennareissa.
Kyllä. Juuri tänään. Feminiinisesti korkeissa koroissa kuin kolmivärinen kissimirri.
Talomme rapussa majailee laiskanpulskea punaraitainen kissa, joka kulkee omanarvontuntevasti avoimesta ovesta mielensä mukaan. Se hiipii niin matalalla, että rapun valojen liiketunnistimet eivät sitä huomaa. Pääjehu, olettaisin.
Ovessa olisi kyllä koodijärjestelmä, mutta se on aina auki. Porttikongissakin on lukko, mutta senkin jossain toistaiseksi tuntemattomassa paikassa päivystävä ovimies avaa, kun kiskaisee nupista tai soittaa ovikelloa. Matkavakuutus on kaiketi vielä voimassa.
Ovimies päivystää yötä päivää, mutta entä kissan virka? Senhän kaikki tietävät, joten ei siitä enempää. Kollega kertoi kuulevansa rapinaa seinistä ja lattian alta. Naapuritkin koputtelevat kuulemma lattioita siihen malliin, että hiiri (tai vastaava) on huomattu.
Mitä seuraa raportoinnista vuokraisännälle? Ei mitään. Parasta hankkia kissa.
En todellakaan ole kissaihminen. Ei minulla mitään niitä vastaan ole - kunhan ne pysyvät pois minun tieltäni, minä pysyn pois niiden tieltä. Reilu diili.
Mutta aivan nurkan takana asustaa poikkeuskissimirri, Lucy, joka on vielä ihan pienenpieni poikanen. Tänään aion mennä naapuriin kamerani kanssa skumppa-brunssille - Riga Priden etkoille - ja napata kuvatodistusaineistoa tämän mirrin poikkeuksellisuudesta.
Se on puna-harmaa-valkoinen söpöliini, mikä tarkoittaa, että se on tyttökissa. Vain naaraskissat voivat olla kolmivärisiä. Feminiinisyyden merkki.
Aivan kuten Riian katujen korkojen kopina. Keskellä arkipäivää Rimin kassajonossa näkee latviattaria sellaisissa vetimissä - ja tietysti koroissa - joita suomalaiset kanssasisaret ottaisivat kaapista vain juhlimaan lähtiessään.
Kenkäkaupat ovat luonnollisesti pullollaan mitä ihastuttavimpia korkokantakenkiä, myös kokoa 35 löytyy kiitettävästi. Mutta urheiluliikkeiden naisten koot alkavat koosta 37. Ilmeisesti oletuksena on, että pienet naiset kipittävät kaiket päivät koroissaan. Eivätkä lenkkeile.
Onneksi Niken erikoisliike ja asinatunteva myyjä tulivat apuun ja sopivat popot (uutta mallia, joilla juostessa pitäisi tuntua siltä, kuin juoksisi paljain jaloin, suosittelen) irtosivat halvemmalla kuin Sportlandista, joka on ilmeisesti Latvian ainoaa urheiluliikeketju.
Töihin tullessaan osa paikallisista naisista pistää nopsasti tennarit kaappiin ja kiskaisee edustuskorot jalkaan. Kaappikenkäfriikki tennareissaan katselee kieli pitkällä ja jemmaa kaksia ensimmäisellä viikolla hankittuja korkkareita kaapissa. Ehkä ensi viikolla...
Tai tänään. Aurinko paistaa ja Riga Pridelle pitää tietysti pukeutua, samoin illan euroviisubileisiin. Violetti mekko on roikkunut uusien kenkien tavoin kaapissa jo kaksi viikkoa, kun olo on edelleen omempi vanhoissa farkuissa ja puhki kuluneissa tennareissa.
Kyllä. Juuri tänään. Feminiinisesti korkeissa koroissa kuin kolmivärinen kissimirri.
tiistai 12. toukokuuta 2009
...ja elämä on.
Erittäin epäkohteliasta kaikkia (kolmea) lukijaani kohtaan, että häivyn Riikaan (josta tässä blogissa piti olla kyse - ainakin oman navan jälkeen), enkä kirjuuta riviäkään ensimmäisellä viikolla. Hyi.
Tekosyyksi ei käy edes netin puute, koska ihan siedettävässä kämpässäni on virallinen sikahidas netti ja epävirallinen nopea yhteys. Virallisen yhteyden saamiseen riitti yksi yhteinen sana: Internet. Taloudellista kommunikaatiota. Kiitos ja näkemiin.
Puolustuksen puheenvuoro: Ensinnäkin aluksi tuntui varsin arveluttavalta koko muutto. EU-kääntäjän työ vaikutti ihan mahdottomalta, joka paikkaan piti suunnistaa. Kylmä ilma ja pitkiä ränsistyneitä katuja, kieli, jota ei ymmärrä. Kammottava kaasuhella eikä vedenkeitintä saati silitysrautaa. Se ja se kiva tavara jossain paketissa kotikotona. Simpsonitkin dubataan ulkomaaksi.
Pää tyynyssä kävi mielessä, kuinka helppoa Kajaanissa olisi elellä. Iltaisin kuntosalille tai kaljalle, aamuisin nurkan taakse töihin. Matkalaukku keskellä lattiaa odottamassa perjantain junaa, joka veisi kotikotiin tai Ouluun kavereiden luokse. Väärä valinta?
Ei. Sittenkään. Ostin vedenkeittimen. Se hohtaa pimeässä sinisenä. Tiedä häntä, johtuuko se kraanavedestä vai halpiskeittimestä. Saati kummasta irtoaa meikäläisen sumppeihin enemmän myrkkyjä, putkistosta vai keittimen muovista. Vatsa ei ole valittanut. Vielä.
Tein eväät töihin ja tutustuin keittiössä virolaisiin ja ruotsalaisiin kollegoihin. Ennen kolmatta suupalaa virolaiset olivat rekrytoineet minut ensi sunnuntain maratonille ja ruotsalaiset ultimate-porukkaan.
No, vain kuuden kilometrin osuus, mutta kuitenkin. Yhtäkkiä suurin ongelmani olikin (ja on vieläkin) se, että eipä ole juoksulenkkareita, koska suuressa viisaudessani jätin vanhat romut Suomeen.
Riika on suurempi kaupunki kuin Helsinki, ja silti sen ällistyttävän pienistä urheilukaupoista (Sportland) ei löydy pienempieä (hyviä) juoksulenkkareita kuin 37. Mikä on iso. Aivan liian iso. Oikea lenkkarikoko olisi 36 ja 2/3, ja se on tärkeä ero.
Lohdutukseksi hankin yhdeksällä latilla kahdet kengät. Normikenkäkaupoissa pienet koot ovat hyvässä alessa, ovat tyytyväisiä kun kannan pikkupopot pois jaloista pyörimästä. Ja sitten vielä yhdet Vagabondin ruusukuvioiset korkeakorkoiset kävelykengät (eli erittäin hyödyllinen hankinta) 29 yksikköä. Ne on niiiiin söpöt, että sorsanilkatkin näyttävät ihan siedettäviltä niissä. No, se kengistä.
Huomenna vuorossa Adidaksen ja Niken liikkeet, jotka bongasin ratikasta Barona Ielalla.
Viikonloppuna oli tarkoitus jo naputella blogiinkin jotakin, ja ajatteli pyhittää epäonnisen lenkkarinmetsästyksen jälkeen lauantai-illan blogille ja kirjalle. Kun kohtalo puuttui peliin tekstiviestin kautta.
Eipä aikaakaan kun kello oli jo paljon ja olin joutunut vieraiden ihmisten juhliin ja sieltä kaupunkiin, jossa minua ei tunneta kahviloissa. Jatkojen kautta kotiin ja puistoon ultimatea pelaamaan. Melko suoritus ensikertalaiselta auringon paahteessa ja eilisillä silmillä. Ja sieltä jo vähän tutumpien ihmisten juhliin, kunnes koitti maanantai. Eli ei millään ehtinyt, ei.
Tämän jälkeen voimme todeta, että Riika peittosi Kajaanin jo kättelyssä. Tutustuin yhden vuorokauden aikana useampiin ihmisiin (ja yhteen suloiseen kissimirriin) kuin Kajaanissa vuodessa.
Asia on selitettävissä kahdella tavalla. Ensinnäkin Riian ulkomaalaisten yhteisöt ovat innokkaampia tutustumaan ihmisiin ja toivottamaan uudet tervetulleiksi kuin Kainuun (tai minkä muun paikan, noin tasapuolisuuden nimissä) aboriginaalit, koska niillä on omat juttunsa jo valmiiksi.
Toiseksi satuin tapaamaan oikean linkkipersoonan, ruotsalaisen kääntäjän, joka on ollut täällä vuoden. Syntyy lumipalloefekti. Yksi tuntee toisen ja kolmannen linkkipersoonan ja kas, ympärillä on pilvin pimein uusia tuttavuuksia. Jopa paikallisia.
Aluksi on pieni pakkokin mennä mukaan, jotta saa kutsun toistekin. Nukkua ehtii haudassa. Tai Suomessa.
(Ps. kuvia tulossa, kunhan ehdin säätää ne blogiin asti. Nyt on lähdettävä Höyhensaarille, jotta huomenna jaksaisi kipaista töihin aikaiseen.)
sunnuntai 3. toukokuuta 2009
Vakuuttavasti vakuutettu
Istun kämpän lattialla keittiön loisteputkilamppujen valossa. Naputuksen kaiku soi korvissa epätavallisen terävänä. Tavallinen hävityksenkauhistus ei sitä enää dumppaa. Se on ohi nyt.
Minulla ei yksinkertaisesti ole enää kamaa eikä roinaa, enkä epäjärjestelmällisyydellisyydessänikään nyhjäise tyhjästä sitä kaaosta - luonnollisesti luovaa sellaista - mikä täällä tavallisesti vallitsee. [Korjaus: mennyt aikamuoto: vallitsi]
Täytyy tarkentaa, että itse asiassa kyseessä ei ole [ollut] mikään järjestyksetön tila, kaikkea muuta. Nyt kun tärkeimmät kamat ovat matkalaukussa, täytyy koko laukku myllätä ylösalaisin, ennen kuin mitään löytyy - jos sittenkään.
Ja se on vain sen 15 kiloa - no jaa, 18, mutta katsokaapa tuota hyvin syönyttä setää tuolla, minä painan maksimikäsimatkatavaroineni ainakin puolet vähemmän kuin se. Niin että.
Rakas epäjärjestykseni on nyt kotikotona, ihan vain ja ainoastaan riittävästi vakuutettuna - minulla kun ei ole kotivakuutuksessa oikeusturvavakuutusta (or whatever).
Jaa että mikä se sellainen oikeusturva on? Jos omaisuudesta tulee riita, olisin oikeutettu oikeusapuun (vaimikäsenytoli).
Hmm...harkitaanpa. Ikean halpissohva, aikansa elänyt sähköpiano, kelpo kirjoituspöytä ja kivat kaapit. Stereot ja polkupyörä. Siinäpä ne suurimmat. Julmetusti vaatteita ja turhia astioita. Ihan liikaa kirjoja.
[Hei eikö kukaan millään viitsisi pölliä sitä pyörää? Siinä se on ollut tyrkyllä kadulla vaikka kuin pitkään, eikä kelpaa. Ihan vaan että olisi syy hommata uusi]
Ja kenen kanssa minä "suuresta omaisuudestani" riitelisin? Keskenäni? Toki paha ja hyvä minä käyvät jatkuvaa taistoa sieluni herruudesta, mutta jos siihen tarvitaan apua, minut käännytetään ehkä eri tahon puoleen. Toivottavasti.
Jaa että matkatavaravakuutus lisävakuutukseen? [Lisävakuutus on otettava, jos matka kestää yli 3 kk] Jossa omavastuu 150 euroa. Sillä rahalla voin pöllityttää vaikka molemmat kännykkäni ihan omalla kustannuksella.
Eikä minua tällä hetkellä kiinnosta tili Osuuspankista, vaikka keskittämisedut olisivat suuremmat kuin 7 prosenttia (jostakin, mistä lie).
Vakuutusyhtiön tantta käy niin sitkeää väsytystaistelua, että nälkäisellä asiakasraukalla on vaikeuksia pitää puoliaan. Saakohan se provikat jokaisesta ylimääräisestä pilipalivakuutuksesta, jonka se myy yksinkertaiselle maallikolle, joka ei sitä tarvitse?
Lopputulos: maalliset jäänteeni kuljetetaan vakuutusyhtiön kustannuksella kotiin. Sepä mieltäni silloin suuresti ylentää ja otsani kirkastaa [ei sis. vainajan ehostusta]. Paitsi että minulla on elintestamentti ja loput voi pistää tuhkiksi.
Siihen nähden, että parin vuosittaisen normiflunssan lisäksi minua vaivaa vain ajoittainen migreeni, minulla on varsin hyvin pullat uunissa.
On sairausvakuutus työpaikan puolesta (kattaa tutkimus- ja lääkekustannukset), voin käydä yleisessä terveydenhuollossa eurooppalaisen sairaanhoitokortin turvin, ja vakuutusyhtiö korvaa yksityislääkärin kulut. Opiskelijana olen periaatteesa oikeutettu Suomessa YTHS:n palveluihin.
Tässähän kannattaisi sairastaa kerrankin ihan kunnolla. Tai tarkistaa, onko vakuutuksissani sittenkin liikaa päällekkäisyyksiä (ilmaisesta kotiinkuljetuksesta en luovu).
Lisävakuutus (vähintään 450 €/vuosi)on suoraa kettuilua vakuutusyhtiöiltä. Suomessa pitäisi hengata vähintään 14 päivää, jotta tavallinen matkavakuutus pyörähtäisi uudestaan käyntiin. Ei tule täyteen edes jouluna.
Mielenkiintoinen kysymys on, kuka asian tarkistaa? Tosin saattaisi olla melko heikoilla, jos noiden 14 päivän aikana jotain sattuisi, eikä vakuutettu olisi Suomessa.
Mutta tähänhän koko vakuutusyhtiöiden myynti perustuu: Entä jos - hyvä kun ei sitten kun.
Vaarallisten urheilulajien vakuutuksista en viitsi edes kitistä. Sellainen ei vain yksinkertaisesti ole ulkomaille mahdollinen - kohtuullisuuden rajoissa.
Ylipäänsä suomalaisen vakuutuksen saaminen ei ole mahdollista, jos asuu pysyvästi ulkomailla. Jos kotimaisen vakuutuksen haluaa, täytyy ulkomaille tehdä tilapäinen muutto enintään vuodeksi.
Niinpä minäkin olen nyt maistraatin mukaan "tamperelainen", asuinpaikkana "ulkomaat" ja Suomen osoitteena kotikoti.
Toivottavasti puhelinlaskut löytävät perille [TeleFinland: liittymä 0,69 snt/kk. Eräpäivään mennessä suorittamattomat maksut siirtyvät perintään...]
Minulla ei yksinkertaisesti ole enää kamaa eikä roinaa, enkä epäjärjestelmällisyydellisyydessänikään nyhjäise tyhjästä sitä kaaosta - luonnollisesti luovaa sellaista - mikä täällä tavallisesti vallitsee. [Korjaus: mennyt aikamuoto: vallitsi]
Täytyy tarkentaa, että itse asiassa kyseessä ei ole [ollut] mikään järjestyksetön tila, kaikkea muuta. Nyt kun tärkeimmät kamat ovat matkalaukussa, täytyy koko laukku myllätä ylösalaisin, ennen kuin mitään löytyy - jos sittenkään.
Ja se on vain sen 15 kiloa - no jaa, 18, mutta katsokaapa tuota hyvin syönyttä setää tuolla, minä painan maksimikäsimatkatavaroineni ainakin puolet vähemmän kuin se. Niin että.
Rakas epäjärjestykseni on nyt kotikotona, ihan vain ja ainoastaan riittävästi vakuutettuna - minulla kun ei ole kotivakuutuksessa oikeusturvavakuutusta (or whatever).
Jaa että mikä se sellainen oikeusturva on? Jos omaisuudesta tulee riita, olisin oikeutettu oikeusapuun (vaimikäsenytoli).
Hmm...harkitaanpa. Ikean halpissohva, aikansa elänyt sähköpiano, kelpo kirjoituspöytä ja kivat kaapit. Stereot ja polkupyörä. Siinäpä ne suurimmat. Julmetusti vaatteita ja turhia astioita. Ihan liikaa kirjoja.
[Hei eikö kukaan millään viitsisi pölliä sitä pyörää? Siinä se on ollut tyrkyllä kadulla vaikka kuin pitkään, eikä kelpaa. Ihan vaan että olisi syy hommata uusi]
Ja kenen kanssa minä "suuresta omaisuudestani" riitelisin? Keskenäni? Toki paha ja hyvä minä käyvät jatkuvaa taistoa sieluni herruudesta, mutta jos siihen tarvitaan apua, minut käännytetään ehkä eri tahon puoleen. Toivottavasti.
Jaa että matkatavaravakuutus lisävakuutukseen? [Lisävakuutus on otettava, jos matka kestää yli 3 kk] Jossa omavastuu 150 euroa. Sillä rahalla voin pöllityttää vaikka molemmat kännykkäni ihan omalla kustannuksella.
Eikä minua tällä hetkellä kiinnosta tili Osuuspankista, vaikka keskittämisedut olisivat suuremmat kuin 7 prosenttia (jostakin, mistä lie).
Vakuutusyhtiön tantta käy niin sitkeää väsytystaistelua, että nälkäisellä asiakasraukalla on vaikeuksia pitää puoliaan. Saakohan se provikat jokaisesta ylimääräisestä pilipalivakuutuksesta, jonka se myy yksinkertaiselle maallikolle, joka ei sitä tarvitse?
Lopputulos: maalliset jäänteeni kuljetetaan vakuutusyhtiön kustannuksella kotiin. Sepä mieltäni silloin suuresti ylentää ja otsani kirkastaa [ei sis. vainajan ehostusta]. Paitsi että minulla on elintestamentti ja loput voi pistää tuhkiksi.
Siihen nähden, että parin vuosittaisen normiflunssan lisäksi minua vaivaa vain ajoittainen migreeni, minulla on varsin hyvin pullat uunissa.
On sairausvakuutus työpaikan puolesta (kattaa tutkimus- ja lääkekustannukset), voin käydä yleisessä terveydenhuollossa eurooppalaisen sairaanhoitokortin turvin, ja vakuutusyhtiö korvaa yksityislääkärin kulut. Opiskelijana olen periaatteesa oikeutettu Suomessa YTHS:n palveluihin.
Tässähän kannattaisi sairastaa kerrankin ihan kunnolla. Tai tarkistaa, onko vakuutuksissani sittenkin liikaa päällekkäisyyksiä (ilmaisesta kotiinkuljetuksesta en luovu).
Lisävakuutus (vähintään 450 €/vuosi)on suoraa kettuilua vakuutusyhtiöiltä. Suomessa pitäisi hengata vähintään 14 päivää, jotta tavallinen matkavakuutus pyörähtäisi uudestaan käyntiin. Ei tule täyteen edes jouluna.
Mielenkiintoinen kysymys on, kuka asian tarkistaa? Tosin saattaisi olla melko heikoilla, jos noiden 14 päivän aikana jotain sattuisi, eikä vakuutettu olisi Suomessa.
Mutta tähänhän koko vakuutusyhtiöiden myynti perustuu: Entä jos - hyvä kun ei sitten kun.
Vaarallisten urheilulajien vakuutuksista en viitsi edes kitistä. Sellainen ei vain yksinkertaisesti ole ulkomaille mahdollinen - kohtuullisuuden rajoissa.
Ylipäänsä suomalaisen vakuutuksen saaminen ei ole mahdollista, jos asuu pysyvästi ulkomailla. Jos kotimaisen vakuutuksen haluaa, täytyy ulkomaille tehdä tilapäinen muutto enintään vuodeksi.
Niinpä minäkin olen nyt maistraatin mukaan "tamperelainen", asuinpaikkana "ulkomaat" ja Suomen osoitteena kotikoti.
Toivottavasti puhelinlaskut löytävät perille [TeleFinland: liittymä 0,69 snt/kk. Eräpäivään mennessä suorittamattomat maksut siirtyvät perintään...]
maanantai 27. huhtikuuta 2009
Asioita joita
Loensa lukeneet muistanevat Listat - ajattelin apinoida. [Ei tod. mikään uniikki idea; Loe listakopioineen löytyy lukuisista blogeista. toim. huom.]
Eli asioita joita minulla on (ja jotka otan mukaani) ja asioita joita minulla ei ole (mutta jotka haluaisin). Koska tässä on lopun ajan meininki muutenkin, herkistellään sen verran, että lisätään pötköön lista niistä asioista, joita minulla tulee ikävä.
Koska arvon Erlend oli tarpeeksi fiksu pitääkseen listat konkreettisella tasolla, pidättäydyn abstrahoimasta asioita liikaa - tai yhtään. The Lista välttää säälittävän pateettisuuden näennäisellä yksinkertaisuudellaan - ajattelin apinoida.
Asioita joita minulla on (mukana)
Läppäri, hiukan oikutteleva
Mutterikahvipannu, 1 normi- tai 3 espressokuppia
Vilkuttava humanoidi (I'm an alien, I'm illegal alien...)
Nokia, toiminee
Ericsson, roskiskamaa (terveisiä taskuvarkaille) [se on kyllä Samsung. toim.huom.]
Kamera (jotta blogia voisi täyttää tekstin sijaan kuvilla)
Gradu (erittäin konkreettinen)
Scherbenpark (Alina Bronskyn vihainen teiniangstitilitys, ajattelin kääntää kurssityöksi)
Epilaattori (ei tunnu missään)
Lenkkarit (jos pääsisi lenkille)
Joogamatto (jos tulee tarve vetää perseet olalle)
Melkein litteä napa (kyllä se siitä...)
Aurinkolasit (lasken kauniin kesän varaan)
Sandaalit ja tennarit (mun kiinalaiskintuilla ei kävellä korkkareilla Riian mukulakivikaduilla)
Riian matkaoppaita, 2 kpl
Latvian ja venäjän fraasikirjat
Venäjän sanakirja (latvian olen unohtanut tilata, vieläköhän ehtisi...)
Asioita joita minulla ei ole
Miniläppäri
MP3-soitin
Televisio
Radio
Zoom
Spinning-kengät
Nyrkkeilyhanskat (nää lyö laudalta kaikki liilat ja roosat naistenvermeet)
Uudet Adidas Okapi -tennarit kokoa 3,5 (jota ei löytynyt Berliinistä, Budapestista, Roomasta eikä kuulemma Espanjastakaan. Vanhat on Tampereen Stockalta vuodelta 2005).
Kuoro (Baltian maat ovat laulumaita, toivottavasti)
(ja sitten epärealistinen tahtoo-osuus)
Uusi Jopo (vanhakin kävisi)
Yamaha Modus H01, punainen (söpöin digipiano ever)
Cembalo (harppukin olis kiva, mutta ei nyt ihan överiksi vedetä)
Heila helluntaiksi (juhannuskin käy, joko siellä tai täällä)
Pidemmät ja isommat jalat (jotta voin ostaa Adidas Okapi -tennarit normiliikkeistä)
Asiat joita tulee ikävä
Iltalenkit (erittäin konkreettisesti)
Näsijärven ranta
Salaattibaari (millä mä oikein elän?)
Lukuisia ihmisiä, tietänevät sisimmässään
[Tulkaa ihmeessä käymään, any time, my home is your home]
Kuoroa olenkin jo kaivannut (tauko on tehnyt tehtävänsä)
Tämän kevään treeniryhmä (vaikka hikistä onkin ollut)
Omenahyve (aito oululaisnami)
Oulun torin patiot (Air Baltic lentää Ouluunkin)
Kesämökkeily [kutsuja otetaan vastaan]
[List under construction]
Eli asioita joita minulla on (ja jotka otan mukaani) ja asioita joita minulla ei ole (mutta jotka haluaisin). Koska tässä on lopun ajan meininki muutenkin, herkistellään sen verran, että lisätään pötköön lista niistä asioista, joita minulla tulee ikävä.
Koska arvon Erlend oli tarpeeksi fiksu pitääkseen listat konkreettisella tasolla, pidättäydyn abstrahoimasta asioita liikaa - tai yhtään. The Lista välttää säälittävän pateettisuuden näennäisellä yksinkertaisuudellaan - ajattelin apinoida.
Asioita joita minulla on (mukana)
Läppäri, hiukan oikutteleva
Mutterikahvipannu, 1 normi- tai 3 espressokuppia
Vilkuttava humanoidi (I'm an alien, I'm illegal alien...)
Nokia, toiminee
Ericsson, roskiskamaa (terveisiä taskuvarkaille) [se on kyllä Samsung. toim.huom.]
Kamera (jotta blogia voisi täyttää tekstin sijaan kuvilla)
Gradu (erittäin konkreettinen)
Scherbenpark (Alina Bronskyn vihainen teiniangstitilitys, ajattelin kääntää kurssityöksi)
Epilaattori (ei tunnu missään)
Lenkkarit (jos pääsisi lenkille)
Joogamatto (jos tulee tarve vetää perseet olalle)
Melkein litteä napa (kyllä se siitä...)
Aurinkolasit (lasken kauniin kesän varaan)
Sandaalit ja tennarit (mun kiinalaiskintuilla ei kävellä korkkareilla Riian mukulakivikaduilla)
Riian matkaoppaita, 2 kpl
Latvian ja venäjän fraasikirjat
Venäjän sanakirja (latvian olen unohtanut tilata, vieläköhän ehtisi...)
Asioita joita minulla ei ole
Miniläppäri
MP3-soitin
Televisio
Radio
Zoom
Spinning-kengät
Nyrkkeilyhanskat (nää lyö laudalta kaikki liilat ja roosat naistenvermeet)
Uudet Adidas Okapi -tennarit kokoa 3,5 (jota ei löytynyt Berliinistä, Budapestista, Roomasta eikä kuulemma Espanjastakaan. Vanhat on Tampereen Stockalta vuodelta 2005).
Kuoro (Baltian maat ovat laulumaita, toivottavasti)
(ja sitten epärealistinen tahtoo-osuus)
Uusi Jopo (vanhakin kävisi)
Yamaha Modus H01, punainen (söpöin digipiano ever)
Cembalo (harppukin olis kiva, mutta ei nyt ihan överiksi vedetä)
Heila helluntaiksi (juhannuskin käy, joko siellä tai täällä)
Pidemmät ja isommat jalat (jotta voin ostaa Adidas Okapi -tennarit normiliikkeistä)
Asiat joita tulee ikävä
Iltalenkit (erittäin konkreettisesti)
Näsijärven ranta
Salaattibaari (millä mä oikein elän?)
Lukuisia ihmisiä, tietänevät sisimmässään
[Tulkaa ihmeessä käymään, any time, my home is your home]
Kuoroa olenkin jo kaivannut (tauko on tehnyt tehtävänsä)
Tämän kevään treeniryhmä (vaikka hikistä onkin ollut)
Omenahyve (aito oululaisnami)
Oulun torin patiot (Air Baltic lentää Ouluunkin)
Kesämökkeily [kutsuja otetaan vastaan]
[List under construction]
sunnuntai 26. huhtikuuta 2009
Minäkö tavisturisti?
Mitähän tästäkin pitäisi ajatella? Helsingin Sanomien (09/04/24) Riiasta kertovan jutun mukaan KRP:n - eli rikosylikomisario Lars Henrikssonin - mukaan suurin tavalliseen turistiin kohdistuva rikosuhka maailmalla on Riiassa.
Pippurisuihkeet jemmaan ja oikea suora kuntoon? Varovainen tietysti pitää olla joka paikassa, mutta ennen kuin tolaltaan säikähtää, olisi ehkä aihetta pohtia, mikä ja kuka on jutun "tavallinen turisti" Riiassa ja millaisten rikosten kohteeksi tämä tavis joutuu.
HS:n jutun ja Suomen Riian suurlähetystön matkustustiedotteen poliittisesti korrektien rivien välistä olen lukevinani, etten ehkä aivan vastaa tämän tavisturistin profiilia.
Minulla kun ei ole tapana käydä yksin eikä änkyräkännissä "alan baareissa" retostelemassa luottokorttieni kanssa, eikä minusta ole kovin hohdokasta päästä tarjoamaan kalliita drinkkejä kauniille parikymppisille naisille.
HS ystävällisesti ohjeistaa tavisturistia mm. seuraavasti: "Älä pissaa ulkona, se ei ole vankilan tai kalliin sakon arvoista."
Ei varmaan, ei. Viimeksi olen tainnut kaupunkialueella hoitaa pienen asian teininä Ainolanpuiston pusikkoon. Luonnon kutsuessa, kun baarin vessaankaan ei päässyt.
Myönnettäköön, että tiettyä kielletyn asian hohtoahan siinä oli teinityttöporukalla. En kuitenkaan hingu kuseskelemaan niin Riian kuin minkään muunkaan kaupungin porttikongeihin.
USA:n Riian suurlähetystön sivuilla on lista baareista, joihin luottokorttihuijaukset keskittyvät. Kuten myös prostituutio ja alan järjestäytynyt rikollisuus.
Olettaisin, että näin tavisturistimassasta poikkeavana yksilönä (=nainen) en varsinaisesti kuulu näiden kuppiloiden kohderyhmään.
[Feministiosuus: Telaketju- ja vähän pehmeämpääkin feministiä riepoisi, että HS:n ja KRP:n tavisturisti on oletusarvoltaan mies. Tai itseasiassa sika. Tyhmä sika. Todennäköisesti alempaa kastia oleva sika, joka on sukua Tallinnan lautoille pesiytyneelle tuulipukuporsaalle, joka pohjustaa viinanhakureissuaan täyttä päätä jo ennen kuin lautta lähtee Helsingin-satamasta. MIKSI SITÄ EI KIRJOITETA JUTTUUN? - jonka kirjoittaja, HS:n Tallinnan-kirjeenvaihtaja Kaja Kunnas, on kaiketi nainen. ]
Jotta ei ihan vitsiksi mene, toki suurlähetystön matkustustiedotteen asialliset neuvot kannattaa pitää mielessä ja silmä valppaana.
Matkustustiedotteessa kehotetaan välttämään luottokortin käyttöä maksuvälineenä. Itse asiassa tiedotteessa lukee, että edustusto suosittelee välttämään kortin käyttöä yökerhoissa. Siis: yökerhoissa. Järkevintä lienee pitää käteistä mukanaan muutenkin vain sen verran kuin tarvitsee.
Taksit syyllistyvät joskus ylilaskutukseen, yleensä juopuneilta asiakkailta. Öiseen aikaan on syytä välttää yksin ja päihtyneenä liikkumista. Välttelisin Tampereellakin.
Niin, mitähän tästä pitäisi ajatella? Jos siis tulee aivan välttämätön pakko päästä radalle nakit silmillä, lennän Tampereelle sikailemaan "turvallisesti" - halpa leka messissä.
Pippurisuihkeet jemmaan ja oikea suora kuntoon? Varovainen tietysti pitää olla joka paikassa, mutta ennen kuin tolaltaan säikähtää, olisi ehkä aihetta pohtia, mikä ja kuka on jutun "tavallinen turisti" Riiassa ja millaisten rikosten kohteeksi tämä tavis joutuu.
HS:n jutun ja Suomen Riian suurlähetystön matkustustiedotteen poliittisesti korrektien rivien välistä olen lukevinani, etten ehkä aivan vastaa tämän tavisturistin profiilia.
Minulla kun ei ole tapana käydä yksin eikä änkyräkännissä "alan baareissa" retostelemassa luottokorttieni kanssa, eikä minusta ole kovin hohdokasta päästä tarjoamaan kalliita drinkkejä kauniille parikymppisille naisille.
HS ystävällisesti ohjeistaa tavisturistia mm. seuraavasti: "Älä pissaa ulkona, se ei ole vankilan tai kalliin sakon arvoista."
Ei varmaan, ei. Viimeksi olen tainnut kaupunkialueella hoitaa pienen asian teininä Ainolanpuiston pusikkoon. Luonnon kutsuessa, kun baarin vessaankaan ei päässyt.
Myönnettäköön, että tiettyä kielletyn asian hohtoahan siinä oli teinityttöporukalla. En kuitenkaan hingu kuseskelemaan niin Riian kuin minkään muunkaan kaupungin porttikongeihin.
USA:n Riian suurlähetystön sivuilla on lista baareista, joihin luottokorttihuijaukset keskittyvät. Kuten myös prostituutio ja alan järjestäytynyt rikollisuus.
Olettaisin, että näin tavisturistimassasta poikkeavana yksilönä (=nainen) en varsinaisesti kuulu näiden kuppiloiden kohderyhmään.
[Feministiosuus: Telaketju- ja vähän pehmeämpääkin feministiä riepoisi, että HS:n ja KRP:n tavisturisti on oletusarvoltaan mies. Tai itseasiassa sika. Tyhmä sika. Todennäköisesti alempaa kastia oleva sika, joka on sukua Tallinnan lautoille pesiytyneelle tuulipukuporsaalle, joka pohjustaa viinanhakureissuaan täyttä päätä jo ennen kuin lautta lähtee Helsingin-satamasta. MIKSI SITÄ EI KIRJOITETA JUTTUUN? - jonka kirjoittaja, HS:n Tallinnan-kirjeenvaihtaja Kaja Kunnas, on kaiketi nainen. ]
Jotta ei ihan vitsiksi mene, toki suurlähetystön matkustustiedotteen asialliset neuvot kannattaa pitää mielessä ja silmä valppaana.
Matkustustiedotteessa kehotetaan välttämään luottokortin käyttöä maksuvälineenä. Itse asiassa tiedotteessa lukee, että edustusto suosittelee välttämään kortin käyttöä yökerhoissa. Siis: yökerhoissa. Järkevintä lienee pitää käteistä mukanaan muutenkin vain sen verran kuin tarvitsee.
Taksit syyllistyvät joskus ylilaskutukseen, yleensä juopuneilta asiakkailta. Öiseen aikaan on syytä välttää yksin ja päihtyneenä liikkumista. Välttelisin Tampereellakin.
Niin, mitähän tästä pitäisi ajatella? Jos siis tulee aivan välttämätön pakko päästä radalle nakit silmillä, lennän Tampereelle sikailemaan "turvallisesti" - halpa leka messissä.
torstai 23. huhtikuuta 2009
Things to remember
Ihan noin vain reppu olalla ei nykymaailmassa laivaan hypätä ja seilata toiselle puolen palloa. Nyt lennetään. Ja kasvatetaan hiilijalanjälkeä niin, ettei kehtaa nimeään jalanjälkitestiin laittaa. Mille lie mustalle listalle luonnonvarojen suurkuluttajana joutuisi.
Ennen koneeseen astumista on muutama asia hoidettavana. Toinen mokoma odottaa siellä missä koneesta astuu ulos. Onneksi täällä päässä suurin osa onnistuu netin kautta.
Ennen lähtöä on oltava ruodussa seuraavat asiat:
Ennen koneeseen astumista on muutama asia hoidettavana. Toinen mokoma odottaa siellä missä koneesta astuu ulos. Onneksi täällä päässä suurin osa onnistuu netin kautta.
Ennen lähtöä on oltava ruodussa seuraavat asiat:
- Eurooppalainen sairaanhoitokortti: oikeuttaa sairaanhoitoon EU/ETA-maissa ja Sveitsissä. Ilmaisen kortin saa Kelalta.
- Rokotukset: Baltiaan suositellaan A- ja B-hepatiittia ja punkkirokotetta.
- Verotus: Työntekijä kuuluu sen maan verotukseen, jossa on töissä ja asuu. Veroilmoitus Suomeen pitää kuitenkin tehdä. Yrittäjien verotus menee kotimaahan.
- Muuttoilmoitus postille ja maistraattiin, kätevästi netissä.
- Matkavakuutus: kolmen kuukauden jälkeen tarvitaan matkustaja- ja matkatavaravakuutuksen lisävakuutus.
- Puhelinliittymästä pois puhepaketit, pelkkä peruskuukausimaksu lienee halvin.
- Kansainvälinen opiskelijakortti, jolla mahdollisesti saa opiskelijaetuja, suomalainen ei käy.
- Henkilökortti, jotta passia ei tarvitse raahata henkilöllisyystodistuksena.
Ei taida kovin moni satunnainen matkailija tietää Baltiaan suositelluista rokotuksista. A- ja B-hepatiitti ovat maksatulehduksia, joihin ei ole hoitoa.
A-hepatiitti leviää huonon wc- ja käsihygienian sekä ruoan ja juoman välityksellä. B-hepatiitti leviää kehon eritteiden kautta. Ellei harrasta suonensisäisiä huumeita tai suojaamatonta seksiä, sen voi myös kehnolla tuurilla saada verituotteista, jos sattuu joutumaan onnettomuuteen.
Lisätietoa: http://www.rokote.fi/matkaajanrokoteopas/
Minulla hepatiittirokotukset jäivät viime tippaan, ja rokotussarjaa pitää tulla täydentämään toukokuun lopulla. Kallis on terveys: ensimmäinen hepatiittirokote maksoi 46€, toinen ja kolmas varmaan samaan verran. Mutta sittenhän ne ovat ja pysyvät; Twinrix-rokotteella B-hepatiittisuoja on lopun ikää, A-hepatiittisuoja noin 20 vuotta.
Punkkirokotetta ei YTHS:n terveydenhoitajan mukaan tarvita, ellei asiakseen juokse pitkin pusikoita ja rantaheinikoita. Rantapäivän jälkeen kannattaa tosin tehdä punkkitarkastus.
TeleFinlandin liittymästä puhelut Latviasta maksavat 0,5612 €/min, ettei pitkään viitsi jaaritella. Tekstiviestit mistä tahansa ulkomailta maksavat tällä hetkellä 29 snt/kpl, mutta asiakaspalvelun mukaan kesällä kappalehinta laskee 11 senttiin. Mikä on ihan mukava alennus.
TeleFinlandin hinnat eri maista: http://www.tele.fi/Liittym%E4t/Ulkomailla/Matkalla+hinnat
Pääasiallinen yhteydenpito lienee järkevintä netin kautta: Skype, Messenger, iki-ihana Facebook ja perussähköposti, mitä nyt kukin tykkää käyttää. Minun nirsoja korviani Skypen kehno äänenlaatu ärsyttää niin, etten ole kovin kauaa kivaa juttuseuraa.
Muuttoilmoitus maistraattiin ja postille: www.posti.fi/muuttoilmoitus/
Mutta siis touhua riittää muutto-operaation lisäksi. Eipä ehdi juuri muuta miettiä. Mikä lienee ihan hyvä, koska muutoin hyppisin seinille. Gradu ei yllättäen ole viime aikoina edennyt.
Hyödyllisiä sivustoja maastamuuttajalle:
Google ystävällisesti löysi mm. tämän sivun, jonne on koottu tietoa ulkomaanharjoitteluun lähteville:
https://www.jyu.fi/hallinto/rekrytointi/opiskelija/harjoittelu/ohje
Työvoimatoimiston Eures-sivuilta löytyy maastamuuttajan muistilista, jossa on hyödyllistä tietoa mm. verotuskuvioista ja työttömyysturvasta:
http://www.mol.fi/mol/fi/00_tyonhakijat/02_tyonhaku_ulkomailta/10_muistilista/index.jsp
Ulkoasiainministeriön sivuilta löytyvät mm. suurlähetystöjen yhteystiedot ja matkustustiedotteet maittain: http://www.formin.fi
Esimerkiksi Latviaan lähtijälle Riian suurlähetystö:
Ei tunnu missään
Se on sitten vajaat kaksi viikkoa enää. Pitäisi ruveta pakkailemaan muuttolaatikoita. Nyt kai pitäisi tuntua joltakin - vaikka haikealta tai jännittävältä tai jotain - kun ei vaan tunnu. Mutta mulla onkin suhteellisen korkea kipukynnys.
Huomenna porukat tulee pakettiauton kanssa, ja viikonloppuna pitäisi pistää elämä pakettiin. Se viedään kotikotiin varastoon ainakin vuodeksi. Minä rakennan uuden alusta ja katson sitten, ovatko ne yhteensopivia.
Tai tulen takaisin samaan pisteeseen, jossa on junnattu ainakin vuodesta 2003. Oi ihana ikinuoruus - kaiken se kärsii, kaikessa kokeilee, kaikessa toivoo, kaiken se unohtaa. Ja alusta aloittaa.
Luin hiljattain mielipiteen, jonka mukaan parisuhde on perusta kaikelle elämässä - ihan noin oletusarvona. Alkoipa normimuurit ahdistaa. En allekirjoittaisi väitettä edes pakon edessä.
On oltava vaihtoehto, joka on ihan yhtä hyvä. Niinpä rakennankin elämäni (huom. monikkomuoto) mieluummin ilmaan kuin parisuhteen varaan: sieltähän ne levähtävät kevyesti eri suuntiin eivätkä kaadu rysähtäen ja hajoa tomuksi.
[Knopologiaknoppi: Kun kerran puolet avioliitoista päätyy eroon, ei ole edes fifty-sixty-tsäänssejä olla onnellisten (kaiketi) voittajien joukossa. Vain ohikiitävää...]
Noin teoreettisella tasolla minua ei haittaisi, jos joku tai jokin joskus rajoittaisi minun elämääni siten, että ei tulisi mieleen katsella töitä muualta.
Mutta en osaa kuvitella, milloin luottaisin toiseen ihmiseen niin paljon, että uskaltaisin rakentaa sen varaan. I, me and myself, me ollaan ihan hyvä tiimi.
[Feministiosuus: Why oh why se menee aina niin, että nainen luopuu, jää kotiin, joka on siellä, missä miehelle sopii etc etc etc. Ei tule kauppoja - ellei eduista neuvotella.]
Jepjep. Ikä tekee kriisin ja blogi kutsuu tilittämään. Luiskahti vähän sivuraiteille. Mutta siellä ne boa-käärmeet luikertelevat ja syövät huopahattuja aamupalaksi.
Mutta takaisin asiaan: Meitsi lähtee meneen. Piste. Se oli sitten siinä.
Todellisuus vetää turpaan myöhemmin.
Huomenna porukat tulee pakettiauton kanssa, ja viikonloppuna pitäisi pistää elämä pakettiin. Se viedään kotikotiin varastoon ainakin vuodeksi. Minä rakennan uuden alusta ja katson sitten, ovatko ne yhteensopivia.
Tai tulen takaisin samaan pisteeseen, jossa on junnattu ainakin vuodesta 2003. Oi ihana ikinuoruus - kaiken se kärsii, kaikessa kokeilee, kaikessa toivoo, kaiken se unohtaa. Ja alusta aloittaa.
Luin hiljattain mielipiteen, jonka mukaan parisuhde on perusta kaikelle elämässä - ihan noin oletusarvona. Alkoipa normimuurit ahdistaa. En allekirjoittaisi väitettä edes pakon edessä.
On oltava vaihtoehto, joka on ihan yhtä hyvä. Niinpä rakennankin elämäni (huom. monikkomuoto) mieluummin ilmaan kuin parisuhteen varaan: sieltähän ne levähtävät kevyesti eri suuntiin eivätkä kaadu rysähtäen ja hajoa tomuksi.
[Knopologiaknoppi: Kun kerran puolet avioliitoista päätyy eroon, ei ole edes fifty-sixty-tsäänssejä olla onnellisten (kaiketi) voittajien joukossa. Vain ohikiitävää...]
Noin teoreettisella tasolla minua ei haittaisi, jos joku tai jokin joskus rajoittaisi minun elämääni siten, että ei tulisi mieleen katsella töitä muualta.
Mutta en osaa kuvitella, milloin luottaisin toiseen ihmiseen niin paljon, että uskaltaisin rakentaa sen varaan. I, me and myself, me ollaan ihan hyvä tiimi.
[Feministiosuus: Why oh why se menee aina niin, että nainen luopuu, jää kotiin, joka on siellä, missä miehelle sopii etc etc etc. Ei tule kauppoja - ellei eduista neuvotella.]
Jepjep. Ikä tekee kriisin ja blogi kutsuu tilittämään. Luiskahti vähän sivuraiteille. Mutta siellä ne boa-käärmeet luikertelevat ja syövät huopahattuja aamupalaksi.
Mutta takaisin asiaan: Meitsi lähtee meneen. Piste. Se oli sitten siinä.
Todellisuus vetää turpaan myöhemmin.
keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
Prologi II: Kriisifarssi
Talouskriisin kurimuksessa media-alalle otettiin tänä vuonna kesätyöntekijöitä noin kolmannes edelliskesää vähemmän. Kaoottinen kevät työnhakijalle. Media-alan kesätyönhausta työnantajien panikoinnin ja YT-sähellyksen keskellä voisi kirjoittaa noin 2,5-näytöksisen farssin *, jonka synopsis ** menisi näin:
Joulukuu :
Tuhannet työnhakijat sadattelevat amatöörimäisesti suunniteltujen nettihakulomakkeiden kanssa: [sensuroitu painokelvottomana]
Ohjelmat kaatuilevat, hakemuksia häviää.
Työnhakijat: [ketutusta ad lib]
Tammi-maaliskuu:
Talouskriisi: Paniikin lietsontaa ja työnantajien pelottelua.
Työnantajat vastaavat: YT, YT, YT, YT.
Valitsevat vanhoja tuttuja tai vaimonserkunkumminkaimoja, loput arpovat aakkosista. Tarjoavat harjoittelijan palkkaa, vajaata työviikkoa tai kuukauden pestiä korpikuusen kannon alla.
Työnhakijat: [ketutusta ad lib]
Helmi-huhtikuu:
Rekrytointivastaavien sekokuoro kaanonina, fuugana, potpurina, vapaasti resitoiden tai varioiden:
"Valinta ei tällä kertaa kohdistunut teihin."
"Valinta ei tällä kertaa kohdistunut teihin."
"Valinta ei valitettavasti tällä kertaa kohdistunut teihin."
"Valinta ei tällä kertaa kohdistunut teihin." [da capo ad infinitum]
Työnhakijat: [ketutusta ad nauseam]
FINE ***
* Tässä farssissa ei huomioida työnantajan näkökulmaa, sillä kriisin keskellä jokainen tuijottaa omaan napaansa.
Joulukuu :
Tuhannet työnhakijat sadattelevat amatöörimäisesti suunniteltujen nettihakulomakkeiden kanssa: [sensuroitu painokelvottomana]
Ohjelmat kaatuilevat, hakemuksia häviää.
Työnhakijat: [ketutusta ad lib]
Tammi-maaliskuu:
Talouskriisi: Paniikin lietsontaa ja työnantajien pelottelua.
Työnantajat vastaavat: YT, YT, YT, YT.
Valitsevat vanhoja tuttuja tai vaimonserkunkumminkaimoja, loput arpovat aakkosista. Tarjoavat harjoittelijan palkkaa, vajaata työviikkoa tai kuukauden pestiä korpikuusen kannon alla.
Työnhakijat: [ketutusta ad lib]
Helmi-huhtikuu:
Rekrytointivastaavien sekokuoro kaanonina, fuugana, potpurina, vapaasti resitoiden tai varioiden:
"Valinta ei tällä kertaa kohdistunut teihin."
"Valinta ei tällä kertaa kohdistunut teihin."
"Valinta ei valitettavasti tällä kertaa kohdistunut teihin."
"Valinta ei tällä kertaa kohdistunut teihin." [da capo ad infinitum]
Työnhakijat: [ketutusta ad nauseam]
FINE ***
* Tässä farssissa ei huomioida työnantajan näkökulmaa, sillä kriisin keskellä jokainen tuijottaa omaan napaansa.
** Synopsis on hyvä käsikirjoittamisen vaihe, koska siinä kokonaisuus ei vielä peity yksityiskohtien alle. Keskeinen idea, perusristiriita ja rakenne ovat selvästi hahmotettavissa. Lähde: http://elokuvantaju.uiah.fi
*** Toivomme, että jatko-osan Kesätyökisan onnelliset voittajat miljöönä ei ole työterveyshuolto eikä keskeisenä ideana työuupumus.
Epilogi: Pompoti pom
Kesätyönhakijoiden pompottelu sai lopulta tragikoomisia piirteitä. 24. maaliskuuta Helsingin Sanomat lähestyi sähköpostitse:
"Kiitos hakemuksestasi Helsingin Sanomien kesätoimittajan tehtävään sekä mielenkiinnostasi lehteä kohtaan. Olemme käsitelleet kaikki hakemukset ja valinneet mielestämme sopivimmat hakijat. Valitettavasti valintamme ei tällä kertaa kohdistunut sinuun."
Helsingin Sanomien kesätyönhaku loppui 9. tammikuuta. Näin tehokkaasti toimii "valtakunnan ykköslehti".
Surkuhupaisaa kuuluu tulevan valituillekin: Kainuun Sanomien kesätyöntekijät tekevät ensi kesänä vajaata viikkoa.
Ylityöt olivat jo ennen talouskriisiä KS:lla itsestäänselvyys. Niinpä nyt on arvoitus, kuka työt tekee. Kenties kesäläiset täyttelevät ylityökaavakkeita entistä ahkerammin. Siitä seuraa työn iloa myös Alman palkanlaskijalle.
Suorituspisteet kesätyökisan nopeimmasta bumerangista sai Aamulehti: vastaus tuli jo 5. tammikuuta. Valitettavasti. Tyylipisteitä ei tästäkään herunut:
"Painotimme kesätoimittajavalinnoissa ammattitaitoa, työhistoriaa, monipuolisuutta ja ideointikykyä. Juttunäytteissä korostuivat uutismaisuus tai palveluasenne. Toivottavasti vielä taitojesi ja kokemuksesi karttuessa haluat hakea uudelleen meille töihin."
Taitojen ja kokemuksen karttuessa ei toivottavasti enää tarvitse. Olisi mukava saada vakityötä, jolloin ei tarvitsisi hakea uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Ja niin edelleen.
Tilitysosuus: Erään kesätyönhakijan tarina
Talouskriisin kiristämä kesätyökilpailu pääsi yllättämään, niin sanotusti housut kintuissa. En ole aiemmin hakenut kesätoimittajan töitä, sillä sain harjoittelupaikkani helposti – korpikuusen kannon alta Kainuusta – ja jäin sinne töihin.
Kunnes väsyin: 60 ylityötuntia heinäkuussa. Kuinkas sattuikaan, että parhaaseen mökkeilyaikaan. Työsuhde päättyi kesän jälkeen kestomigreeniin. Ei Alman palkalla kannata itseään työllä tappaa.
Olisin saanut toimittajan pätkätöitä vuoden alusta, jälleen sivistyksen ulkopuolelta. Paikka vaikutti edellistä organisoidummalta, mutta: "Meillä saa sitten tehdä monimediaa, ja sinähän et ole valmistunut."
Toisin sanoen: Saat suoltaa juttua eri välineisiin ihan samaan hintaan, eikä tarvitse maksaa mitään. Ilman tutkintoa ei tarvitse maksaa täyttä palkkaa. Täydellinen työntekijä.
Nuppia alkoi kiristää vanhaan malliin, yöunet menivät migreeniä muistellessa. Tein kenties tyhmänrohkean päätöksen kieltäytyä töistä.
Keväämmällä kadutti. Alkoi valjeta, ettei työkokemus susirajan takaa merkitse etelässä mitään. Onnistuin puhumaan itseni työhaastatteluun vain yhteen tiedottajan paikkaan, yhteen sanomalehteen ja yhteen paikallisradioon. Tiedottajaksi otettiin pätevämpi ja lehteen vanhoja tuttuja.
Sanoma tarjosi kahden kuukauden feature-osaston pestiä Etelä-Saimaasta ilman haastattelua, mutta persnettoahan siitä vain olisi tullut, kun kahta kämppää olisi joutunut maksamaan. Kokemuksenakin mitätön.
Niinpä en kohdistanut valintaani heihin sillä kertaa. Valitettavasti.
Maaliskuulla sentään Kainuun Radio lupaili vanhempainvapaansijaisuutta, paikallistuntemuksen vakuuttamana. Yle on kuitenkin Yle, ajattelin, ja valmistauduin taas jättämään sosiaalisen elämän Tampereelle. Kaveri tarjosi selloaan lainaan, ettei aika tulisi pitkäksi. En soita selloa.
Kului viikkoja eikä sopimusta kuulunut. Kehotettiin olemaan julkistamatta asiaa vielä, sillä valinnastani tehtäisiin vasta esitys eteenpäin. Ymmärsin, että varsinainen päätös tehdäänkin jossain koneiston syövereissä. Jännitys jatkui: mitä jos Ylekin alkaisi säästää?
Kaverin kaverille oli luvattu paikka Neloselta ja ilmoitettu sitten, ettei töitä olekaan. Tyyppi otti yhteyttä liittoon, ja liittohan älähti. Suullisen sopimuksen perusteella hän saa rahat, mutta ei töitä.
Jos Yle päättäisi säästää, minulla tuskin olisi saumaa samaan: minua oltiin vasta esittämässä sijaiseksi, kukaan ei ollut varsinaisesti sopinut kanssani mitään. Oli vain maakuntaradion päällikön sana siitä, että asuntoa voi ryhtyä etsimään.
Yllättäen Riiasta otettiin yhteyttä ja kyseltiin, kiinnostaisiko inhouse-kääntäjän työ. Olin kysynyt töitä tammikuussa, mutta silloinen paikka oli jo täytetty. Nyt oli auki uusi paikka. Miksei, oman alan vakitöitä. Luvassa koulutusta, kv-kokemusta, uudet kuviot, uusia kieliä. Miksei?
Mutta suomalaisittain surkeahko palkka, pärjäisikö sillä? Ja minähän mietin. EU-kääntämistä ulkomailla suurkaupungissa vai radiotyötä susirajalla, anti-ulkomaassa? Hyppy tuntemattomaan vai taistelua tylsistymistä vastaan?
Onneksi puhuin ihmisille. Kajaanilaislähtöinen – kuten lehdissä sanotaan – kaveri sai hihityskohtauksen. Riiassa työskentelevän kääntäjän mielestä Kainuusta pitäisi tarjota vähintään toimituspäällikön paikkaa, että kannattaisi edes harkita. Toinen kaveri ilmoitti tulevansa Riikaan kesäkämppikseksi. Kiroptaktikkokin valitsisi Riian.
Käännöstieteen tohtori neuvoi diplomaattisesti: Riian kokemuksesta on varmaan hyötyä – mutta Ylekin olisi varmaan mielenkiintoinen. Kiva että saat valita. Niinpä, kaiken tämän jälkeen.
Toisinaan vaikeinkin valinta voi olla itsestäänselvyys. Elän vain itseäni varten, minun tarvitsee elättää vain itseni, ajatella vain itseäni. Mikään ei sido minua mihinkään.
Eikä mikään, edes määräaikainen pätkäsopimus, estä minua ottamasta osaa ensi kesän kisaan. Eipä myöskään velvoita.Lentolippu on sähköpostissa.
sunnuntai 12. huhtikuuta 2009
Prologi: Lähtölaskenta alkaa
Kolme viikkoa. Vapun jälkeen kone nousee Tampere-Pirkkalan lentokentältä ja vie minut mukanaan Riikaan, aivan uuteen elämään. Paluulippua ei ole. Dramaattista, eikö?
En sanonut, että paluuta ei ole. Ryanair kuljettaa Riiasta Tampereelle päivittäin tunnissa. Siis melkein kotona koko ajan.
Paitsi että kulttuuri, valuutta, yhteiskunta, kielet ja mitähän vielä muuta on paljon kauempana, kuin tunnin matkan päässä "meistä". Mielessäni Baltia liittyy niin paljon tuohon suureen tuntemattomaan itään, että sijoitan Riian kauas kaakkoon.
Pääsiäisenä Oulujoen rannalla joutsenten laulu pitää pitää yölläkin hereillä. Suuret siivet suhisevat pään yli matkalla pohjoiseen, tulossa jostakin kaukaa. Kolme viikkoa.
Vilkaisu Google Mapsiin paljastaa, ettei Baltia suinkaan ole kaakossa. Joutsenentietä etäisyys Tampereelta Riikaan on saman verran etelään, kuin pohjoisessa Ouluun. Sijaitsemme samalla aikavyöhykkeellä. Olen jälleen kartalla.
On todellakin aika lähteä, jos näitä mietin mielessäni, noita pohdin povellani. Stimuloimaan ajatusmaailmaa uudella kulttuurilla ja uusilla kielillä. Lähtölaskenta alkaa.
En sanonut, että paluuta ei ole. Ryanair kuljettaa Riiasta Tampereelle päivittäin tunnissa. Siis melkein kotona koko ajan.
Paitsi että kulttuuri, valuutta, yhteiskunta, kielet ja mitähän vielä muuta on paljon kauempana, kuin tunnin matkan päässä "meistä". Mielessäni Baltia liittyy niin paljon tuohon suureen tuntemattomaan itään, että sijoitan Riian kauas kaakkoon.
Pääsiäisenä Oulujoen rannalla joutsenten laulu pitää pitää yölläkin hereillä. Suuret siivet suhisevat pään yli matkalla pohjoiseen, tulossa jostakin kaukaa. Kolme viikkoa.
Vilkaisu Google Mapsiin paljastaa, ettei Baltia suinkaan ole kaakossa. Joutsenentietä etäisyys Tampereelta Riikaan on saman verran etelään, kuin pohjoisessa Ouluun. Sijaitsemme samalla aikavyöhykkeellä. Olen jälleen kartalla.
On todellakin aika lähteä, jos näitä mietin mielessäni, noita pohdin povellani. Stimuloimaan ajatusmaailmaa uudella kulttuurilla ja uusilla kielillä. Lähtölaskenta alkaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
