Kunnes väsyin: 60 ylityötuntia heinäkuussa. Kuinkas sattuikaan, että parhaaseen mökkeilyaikaan. Työsuhde päättyi kesän jälkeen kestomigreeniin. Ei Alman palkalla kannata itseään työllä tappaa.
Olisin saanut toimittajan pätkätöitä vuoden alusta, jälleen sivistyksen ulkopuolelta. Paikka vaikutti edellistä organisoidummalta, mutta: "Meillä saa sitten tehdä monimediaa, ja sinähän et ole valmistunut."
Toisin sanoen: Saat suoltaa juttua eri välineisiin ihan samaan hintaan, eikä tarvitse maksaa mitään. Ilman tutkintoa ei tarvitse maksaa täyttä palkkaa. Täydellinen työntekijä.
Nuppia alkoi kiristää vanhaan malliin, yöunet menivät migreeniä muistellessa. Tein kenties tyhmänrohkean päätöksen kieltäytyä töistä.
Keväämmällä kadutti. Alkoi valjeta, ettei työkokemus susirajan takaa merkitse etelässä mitään. Onnistuin puhumaan itseni työhaastatteluun vain yhteen tiedottajan paikkaan, yhteen sanomalehteen ja yhteen paikallisradioon. Tiedottajaksi otettiin pätevämpi ja lehteen vanhoja tuttuja.
Sanoma tarjosi kahden kuukauden feature-osaston pestiä Etelä-Saimaasta ilman haastattelua, mutta persnettoahan siitä vain olisi tullut, kun kahta kämppää olisi joutunut maksamaan. Kokemuksenakin mitätön.
Niinpä en kohdistanut valintaani heihin sillä kertaa. Valitettavasti.
Maaliskuulla sentään Kainuun Radio lupaili vanhempainvapaansijaisuutta, paikallistuntemuksen vakuuttamana. Yle on kuitenkin Yle, ajattelin, ja valmistauduin taas jättämään sosiaalisen elämän Tampereelle. Kaveri tarjosi selloaan lainaan, ettei aika tulisi pitkäksi. En soita selloa.
Kului viikkoja eikä sopimusta kuulunut. Kehotettiin olemaan julkistamatta asiaa vielä, sillä valinnastani tehtäisiin vasta esitys eteenpäin. Ymmärsin, että varsinainen päätös tehdäänkin jossain koneiston syövereissä. Jännitys jatkui: mitä jos Ylekin alkaisi säästää?
Kaverin kaverille oli luvattu paikka Neloselta ja ilmoitettu sitten, ettei töitä olekaan. Tyyppi otti yhteyttä liittoon, ja liittohan älähti. Suullisen sopimuksen perusteella hän saa rahat, mutta ei töitä.
Jos Yle päättäisi säästää, minulla tuskin olisi saumaa samaan: minua oltiin vasta esittämässä sijaiseksi, kukaan ei ollut varsinaisesti sopinut kanssani mitään. Oli vain maakuntaradion päällikön sana siitä, että asuntoa voi ryhtyä etsimään.
Yllättäen Riiasta otettiin yhteyttä ja kyseltiin, kiinnostaisiko inhouse-kääntäjän työ. Olin kysynyt töitä tammikuussa, mutta silloinen paikka oli jo täytetty. Nyt oli auki uusi paikka. Miksei, oman alan vakitöitä. Luvassa koulutusta, kv-kokemusta, uudet kuviot, uusia kieliä. Miksei?
Mutta suomalaisittain surkeahko palkka, pärjäisikö sillä? Ja minähän mietin. EU-kääntämistä ulkomailla suurkaupungissa vai radiotyötä susirajalla, anti-ulkomaassa? Hyppy tuntemattomaan vai taistelua tylsistymistä vastaan?
Onneksi puhuin ihmisille. Kajaanilaislähtöinen – kuten lehdissä sanotaan – kaveri sai hihityskohtauksen. Riiassa työskentelevän kääntäjän mielestä Kainuusta pitäisi tarjota vähintään toimituspäällikön paikkaa, että kannattaisi edes harkita. Toinen kaveri ilmoitti tulevansa Riikaan kesäkämppikseksi. Kiroptaktikkokin valitsisi Riian.
Käännöstieteen tohtori neuvoi diplomaattisesti: Riian kokemuksesta on varmaan hyötyä – mutta Ylekin olisi varmaan mielenkiintoinen. Kiva että saat valita. Niinpä, kaiken tämän jälkeen.
Toisinaan vaikeinkin valinta voi olla itsestäänselvyys. Elän vain itseäni varten, minun tarvitsee elättää vain itseni, ajatella vain itseäni. Mikään ei sido minua mihinkään.
Eikä mikään, edes määräaikainen pätkäsopimus, estä minua ottamasta osaa ensi kesän kisaan. Eipä myöskään velvoita.Lentolippu on sähköpostissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti