Kissojen ja korkojen kaupunki

Kaksi humota kahdelta viikolta: kissat ja korkeat korot. Molemmilla lienee tehtävänsä tässä kaupungissa. En ole tottunut kumpiinkaan. Ehkä pitäisi.

Talomme rapussa majailee laiskanpulskea punaraitainen kissa, joka kulkee omanarvontuntevasti avoimesta ovesta mielensä mukaan. Se hiipii niin matalalla, että rapun valojen liiketunnistimet eivät sitä huomaa. Pääjehu, olettaisin.

Ovessa olisi kyllä koodijärjestelmä, mutta se on aina auki. Porttikongissakin on lukko, mutta senkin jossain toistaiseksi tuntemattomassa paikassa päivystävä ovimies avaa, kun kiskaisee nupista tai soittaa ovikelloa. Matkavakuutus on kaiketi vielä voimassa.

Ovimies päivystää yötä päivää, mutta entä kissan virka? Senhän kaikki tietävät, joten ei siitä enempää. Kollega kertoi kuulevansa rapinaa seinistä ja lattian alta. Naapuritkin koputtelevat kuulemma lattioita siihen malliin, että hiiri (tai vastaava) on huomattu.

Mitä seuraa raportoinnista vuokraisännälle? Ei mitään. Parasta hankkia kissa.

En todellakaan ole kissaihminen. Ei minulla mitään niitä vastaan ole - kunhan ne pysyvät pois minun tieltäni, minä pysyn pois niiden tieltä. Reilu diili.

Mutta aivan nurkan takana asustaa poikkeuskissimirri, Lucy, joka on vielä ihan pienenpieni poikanen. Tänään aion mennä naapuriin kamerani kanssa skumppa-brunssille - Riga Priden etkoille - ja napata kuvatodistusaineistoa tämän mirrin poikkeuksellisuudesta.

Se on puna-harmaa-valkoinen söpöliini, mikä tarkoittaa, että se on tyttökissa. Vain naaraskissat voivat olla kolmivärisiä. Feminiinisyyden merkki.

Aivan kuten Riian katujen korkojen kopina. Keskellä arkipäivää Rimin kassajonossa näkee latviattaria sellaisissa vetimissä - ja tietysti koroissa - joita suomalaiset kanssasisaret ottaisivat kaapista vain juhlimaan lähtiessään.

Kenkäkaupat ovat luonnollisesti pullollaan mitä ihastuttavimpia korkokantakenkiä, myös kokoa 35 löytyy kiitettävästi. Mutta urheiluliikkeiden naisten koot alkavat koosta 37. Ilmeisesti oletuksena on, että pienet naiset kipittävät kaiket päivät koroissaan. Eivätkä lenkkeile.

Onneksi Niken erikoisliike ja asinatunteva myyjä tulivat apuun ja sopivat popot (uutta mallia, joilla juostessa pitäisi tuntua siltä, kuin juoksisi paljain jaloin, suosittelen) irtosivat halvemmalla kuin Sportlandista, joka on ilmeisesti Latvian ainoaa urheiluliikeketju.

Töihin tullessaan osa paikallisista naisista pistää nopsasti tennarit kaappiin ja kiskaisee edustuskorot jalkaan. Kaappikenkäfriikki tennareissaan katselee kieli pitkällä ja jemmaa kaksia ensimmäisellä viikolla hankittuja korkkareita kaapissa. Ehkä ensi viikolla...

Tai tänään. Aurinko paistaa ja Riga Pridelle pitää tietysti pukeutua, samoin illan euroviisubileisiin. Violetti mekko on roikkunut uusien kenkien tavoin kaapissa jo kaksi viikkoa, kun olo on edelleen omempi vanhoissa farkuissa ja puhki kuluneissa tennareissa.

Kyllä. Juuri tänään. Feminiinisesti korkeissa koroissa kuin kolmivärinen kissimirri.